Amoral ja Deep Insight yhteiskeikalla Club Teatrialla 19.9.2009
Julkaistu 24.8.2009Helsinkiläinen Amoral ja Kokkolalainen Deep Insight heittävät yhteiskeikan Oulussa Club Teatrialla lauantaina 19. syyskuuta.
Amoral on ollut erittäin pidetty esiintyjä oululaisen musiikkiyleisön silmissä. Alkuaikoinaan teknistä death metalia soittanut viisikko nousi suuremman metalliyleisön tietoisuuteen neljän vuoden takaisella
Decrowning-albumilla, jonka intensiivinen ja tiukka ote kietoo edelleen ankarasti hellimättömään syleilyynsä. Amoral on keikkaillut viime vuosina erittäin ahkerasti, ja uran aikana takana on muun muassa kolme pitkää
Euroopan kiertuetta.
Amoralin perustajat ja selkäranka ovat kitaristit Ben Varon ja Silver Ots sekä rumpali Juhana Karlsson. Viime syksynä yhtyeen laulajaksi pienen kohun myötä liittynyt Ari Koivunen toi bändin tuotantoon lisää keveyttä.
Musiikki muuttui entistäkin melodisemmaksi tuoreen Show Your Colors -nelosalbumin myötä. Vanha tuotanto taittuu edelleen keikoilla ja Koivusenkin kurkusta korinalaulu irtoaa varsin mallikkaasti. Amoral
esiintyi Oulussa viimeksi reilu vuosi sitten Qstockissa, jolloin tuuraavana vokalistina nähtiin poikkeuksellisesti Jules Näveri (Profane Omen, Enemy of the Sun) ja nyt bändi palaa pohjoiseen uuden vakiolaulajansa kanssa.
Kokkolalaiset lapsuudenystävät Jukka Nikunen ja Johannes Ylinen perustivat Deep Insightin vuonna 2002. Nyttemmin helsinkiläistynyt bändi on julkaissut jo neljä pitkäsoittoa, joista uusin Sucker for Love ilmestyi
tänä keväänä. Albumilta lohkaistu single Rock With My Band on soinut koko alkuvuoden radioissa, joten Deep Insightin syvältä kosketukselta ei ole voinut välttyä. Yhtyeen melodinen klubirock ja hikinen lavaenergia ovat nousseet erittäin tunnistettaviksi piirteiksi. Deep Insight on tehnyt urallaan yli 300 keikkaa yli 20 maassa ja kiertänyt maailmaa muun muassa Rasmuksen kanssa.
www.amoralweb.com
www.deepinsight.net
Liput maksavat ennakkoon 12 ja ovelta 15 euroa.
Ennakkoliput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä 24. elokuuta alkaen.
Keikan ikäraja on K15/K18.

