Holy Christmas Mourning – Metallisemmat pikkujoulut Club Teatrialla!

Julkaistu 11.10.2011

Vuosi lähenee vähitellen loppuaan ja pikkujoulukausi sitä mukaa. Club
Teatria järjestää runsas viikko ennen joulua oululaisille metallifaneille
Holy Christmas Mourning -tapahtuman, jossa esiintyy neljä kovaa kotimaista
melodisen raskasmetallin edustajaa. Perjantaina 16.12.2011 Club Teatrian
lauteille nousevat Eternal Tears of Sorrow, The Man-Eating Tree, Black Sun
Aeon ja Dark Flood.

Metallipikkujoulujen pääesiintyjänä loistaa oululainen Eternal Tears of
Sorrow, joka on tullut tutuksi yhtenä pohjoispohjanmaalaisen melodisen ja
sinfonisen death metalin pioneerina. Haikean tunnelmallista ja samalla
raskasta revittelyä suoltava kuusikko tarjoaa sekä räyhähenkisempää
murinaa että kauniin kuulasta puhdasta laulua. Eternal Tears of Sorrow’n
edellinen albumi Children of Dark Waters ilmestyi kaksi vuotta sitten ja
Club Teatrialla bändi nähtiin viimeksi maaliskuussa.

Oululainen The Man-Eating Tree on nopeasti noussut huomattavaksi
kotimaisen tunnelmametallin kentällä. Bändin debyyttialbumi Vine ilmestyi
viime vuonna ja jatkoa on tiedossa jo marraskuussa ilmestyvän kakkosalbumi
Harvestin myötä. Yhtyeen hämyisän tunnelmallinen tyyli on huomioitu
ulkomaita myöten ja bändi lähteekin Amorphiksen kanssa pitkälle
Euroopan-kiertueelle heti joulun jälkeen.

Black Sun Aeon on lahtelaisen musiikin monitaiturin Tuomas Saukkosen
perustama yhtye, jossa vierailevina laulajina on mukana Sotajumalasta
tuttu Mynni Luukkainen ja Sinamoren Mikko Heikkilä. Bändi julkaisi
valtaisia kehuja ansainneen debyyttinsä Darkness Walks Beside Men vuoden
2009 maaliskuussa. Viime vuoden huhtikuussa yhtye julkaisi toisen
albuminsa – tuplalevyn nimeltä Routa. Black Sun Aeonin musiikkia voisi
kuvailla synkillä ja vaikuttavilla äänimaisemilla kyllästetyksi melodisen
death metalin ja tummasävyisen doom metalin sekoitukseksi. Black Sun Aeon
julkaisee 3:n levynsä “Blacklight Deliverance” lokakuun lopulla ja kiertää
suomea mm. Insomniumin ja Before The Dawnin kanssa ennenkuin päättää
keikkarupeaman Ouluun.

Illan aloittava oululainen Dark Flood on tahkonnut matkaansa jo
viitisentoista vuotta. Muutamia kokoonpanomuutoksia kokenut yhtye on
parhaillaan työstämässä kolmannen pitkäsoittonsa materiaalia. Melodisesti
groovaavan viisikon edellinen levy Dead Lines ilmestyi vuonna 2006.

Holy Christmas Mourning -tapahtuman liput maksavat ennakkoon 15 euroa ja
ovelta 20 euroa. Ennakkolippuja myyvät Lippupalvelu ja Musiikki-Kullas.
Ikäraja keikalle on K-18. Ovet avataan klo 20.00. Showtime 20.30.