IN FLAMES CLUB TEATRIALLE
Julkaistu 22.11.2011Viime viikolla Helsingin jäähallissa monituhatpäisen yleisön vahvalla
liveosaamisellaan vakuuttanut ruotsalainen In Flames palaa keväällä
Suomeen. Pohjoismaisen metallin suurimpiin suunnannäyttäjiin lukeutuva
yhtye saapuu huhtikuun 29. päivä Club Teatrialle. Liput keikoille tulevat
myyntiin perjantaina 25. marraskuuta.
Vuonna 1990 perustettu In Flames on myynyt lähes kolme miljoonaa levyä ja
vastaanottanut pitkän uransa varrella lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia.
Tämän vuoden kesäkuussa yhtye julkaisi kymmenennen albuminsa ”Sounds Of A
Playground Fading” ja ylistys jatkuu. Albumi nousi korkealle listoilla
ympäri maailmaa ja meni esimerkiksi Saksassa albumilistan ykkössijalle.
Suomessa levy nousi julkaisuviikollaan listan neljänneksi ja viihtyi
listalla kuukausikaupalla.
In Flamesin keväiset Suomen-vedot ovat osa lähes 20 keikkaa kattavaa
Skandinavian-klubikiertuetta. Bändi on innoissaan päästessään soittamaan
isompien areenoiden sijaan intiimeissä klubiolosuhteissa. Yhtye itse
kommentoi tulevaa kiertuetta näin:
”It’s not that often we play club shows in Scandinavia these days but now
it’s time!!! You have no idea how much we look forward to play a small and
sweaty stage near you! Come and have a party with us cause we have NO idea
when we’ll come back again! ”
Suomen-keikoilla In Flamesia lämmittelee kotimainen death´n´roll -bändi
Ghoul Patrol. Ghoul Patrol voitti viime vuonna Finnish Metal Awardsin
Vuoden demobändi-palkinnon. Juuri julkaistun, bändin omaa nimeä kantavan
debyyttialbumin arvostelujen perusteella bändiä sopii tituleerata yhdeksi
tulevaisuuden suurista metallitoivoista.
Sunnuntai 29.4.2012 Oulu, Club Teatria
Liput konserttiin maksavat ennakkoon 35 euroa + mahdolliset toimituskulut
ja ovelta 40 euroa.
Lippuja myyvät Lippupalvelu sekä Musiikki-Kullas.
Lipunmyynti alkaa perjantaina 25.11.2011 klo 09.00.
Ikäraja: K-18.

