Kotimaisen melodisen rockin suosikki Negative vierailee Club Teatrialla 24.4.2010
Julkaistu 3.2.2010Tamperelainen Negative esiintyy pitkästä aikaa Oulussa uuden levynsä johdosta. Yhtye valmistelee parhaillaan Los Angelesissa nauhoitettua tuoretta levyään ja se saapuu tulevalla kotimaan kiertueellaan Ouluun Club Teatrialle lauantaina 24. huhtikuuta 2010.
Negative tunnetaan erityisesti tunteellisesta, vetoavasta ja melodisesta rockmusiikistaan sekä erittäin suositusta komeasta keulakuvastaan Jonne Aaronista. Negative on julkaissut urallaan neljä studioalbumia, jotka ovat War of Love, Sweet & Deceitful, Anorectic ja Karma Killer. Viime kesäkuussa yhtye julkaisi pääosin vanhojen singlejensä b-puolista kootun kokoelma-albumin God Likes Your Style. Viides studioalbumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.
Edellisen kerran Negative vieraili Oulussa vuonna 2006, kun se esiintyi heinäkuisilla Qstock-festivaaleilla sekä uuden vuoden tunnelmissa joulukuussa Club Teatrialla.
Tarkemmat aikataulut ja lämmittelijät ilmoitetaan myöhemmin Club Teatrian sivuilla


