Nightwish konsertoi Oulussa Club Teatrialla 4. maaliskuuta 2012
Julkaistu 2.11.2011Suomen valovoimaisin musiikin vientivaltti Nightwish esiintyy Club
Teatrialla Oulussa sunnuntaina 4. maaliskuuta 2012.
Menestysyhtyeen seitsemäs studioalbumi nimeltä Imaginaerum julkaistaan 30.
marraskuuta. Pientä esimakua on tarjolla jo 7. marraskuuta, kun albumin
ensimmäinen singlelohkaisu Storytime julkaistaan. Ensi vuoden maaliskuun
alussa Nightwish tekee runsaan viikon aikana kuusi kotimaan konserttia.
Kevään keikat ovat osa Imaginaerum-maailmankiertuetta. Imaginaerum World
Tour alkaa 21. tammikuuta Kaliforniasta. Nightwishin edellisestä keikasta
ehtii näin tulla kuluneeksi lähes kaksi ja puoli vuotta. Oulussa Nightwish
esiintyi edellisen kerran joulukuussa 2007.
Vuonna 1996 Kiteellä perustetusta bändistä on kasvanut maailmanlaajuisesti
huomattava suosikki. Yhtyeen sinfoninen, progressiivinen ja
oopperametallin kaltainen ilmaisu on vuosien saatossa muotoutunut,
keventynyt ja ottanut huomattavia vaikutteita elokuva- sekä myös
pop-musiikin maailmasta. Nightwishin läpimurto tapahtui 90-luvun lopussa
Oceanborn-albumin ansiosta, minkä jälkeen yhtyeen suosio on ollut jyrkästi
nousujohteista.
Nightwishin alkuperäiskokoonpanosta ovat edelleen mukana kitaristi Erno
”Emppu” Vuorinen, rumpali Jukka Nevalainen sekä tietysti kosketinsoittaja
Tuomas Holopainen, joka on yhtyeen pääasiallinen säveltäjä ja sanoittaja.
Nykyinen basisti Marco Hietala liittyi mukaan vuonna 2002. Ruotsalainen
Anette Olzon tuli Nightwishin laulajaksi vuonna 2007 suuren julkisuuskohun
saattelemana. Saman vuoden syyskuussa julkaistu albumi Dark Passion Play
saavutti ennennäkemättömän suosion. Yhtye teki kaksivuotisen
maailmankiertueen ja levy on myynyt maailmanlaajuisesti yli kaksi
miljoonaa kappaletta.
Tulevan Imaginaerum-albumin pohjalta on tekeillä myös saman niminen
elokuva, jonka ensi-ilta on keväällä 2012.
Nightwishin Suomen-kiertuetta lämmittelee melodisesta ja alakuloisesta
metallistaan tunnettu oululainen Poisonblack. Laulaja-kitaristi Ville
Laihialan luotsaama bändi julkaisi viidennen pitkäsoittonsa nimeltä Drive
tämän vuoden huhtikuussa.
Liput Club Teatrian konserttiin maksavat ennakkoon 49 euroa ja ovelta 55
euroa. Ennakkolippuja Club Teatrialle myyvät Lippupalvelu ja
Musiikki-Kullas. Lipunmyynti on alkanut. Ikäraja konserttiin on –S-/K-18
vuotta, alueella on täysi-ikäisille rajattu anniskelualue. Ovet avataan
klo 18.00. Showtime 19.00.

