Swallow the Sun tunnelmoi Club Teatrialla 21.05.2010
Julkaistu 19.4.2010Jyväskylän metallisuosikki Swallow the Sun esiintyy Oulussa Club Teatrialla perjantaina 21.5.2010. Yhtyettä lämmittelevät oululainen Zerocrowd ja rovaniemeläinen Intervention.
Swallow the Sun nousi nopeasti metalliyleisön tietoisuuteen vuonna 2003 julkaistulla debyyttialbumillaan The Morning Never Came. Suosiota lisäsivät vahvasti seuraajalevyt Ghosts of Loss sekä Hope, joka kolkutteli jopa kotimaan albumilistan kärkisijoja. Yhtyeen raskas, tunnelmallinen, synkkä ja melodinen doomin ja death metalin sekoitus on kerännyt runsaasti ihailijoita ympäri Suomea. Kuusikon teknisesti laadukas ja tarkka yhteensoittaminen on kerännyt kiitoksia miellyttävistä biisikokonaisuuksista puhumattakaan.
Swallow the Sun julkaisi neljännen albuminsa nimeltä New Moon viime marraskuussa. Levy saikin runsaasti kehuja niin kriitikoiden kuin yleisönkin joukossa. Albumi nousi myös Suomen virallisen listan top10:een. Yhtye on parhaillaan vappuun asti kestävällä pitkällä Pohjois-Amerikan kiertueella. Maaliskuussa ja joulukuussa Swallow the Sun teki kaksi pitkää Euroopan kiertuetta, joten yhtye on varmasti hyvässä keikkakunnossa kevään kynnyksellä ja kesän festivaalien lähestyessä.
Oululainen Zerocrowd tarjoilee perinteistä pohjoispohjalaista melankolista ja melodista metallia sekä puhtaan että murinalaulun kera. Useita minijulkaisuja vuosien varrella suoltanut kokoonpano on perustettu jo vuonna 2003.
Illan aloittaa rovaniemeläinen thrash-yhtye Intervention, joka esiintyi muun muassa viime elokuussa Jalometalli-festivaalin JatkoLupilla.
Liput Swallow the Sunin keikalle maksavat ennakkoon 12 euroa ja ovelta 15 euroa. Ennakkoliput tulevat myyntiin keskiviikkona 21.4. ja niitä myyvät normaaliin tapaan Lippupalvelu, Tiketti ja Oulun Levykauppa Äx. Ovet avataan 21.00. Tarkemmat soittoajat julkaistaan keikkaviikolla Club Teatrian kotisivuilla. Ikäraja on K-18.
www.teatria.com
www.swallowthesun.net
www.zerocrowd.com
www.intervention.fi


