26.11.2016: Amorphis Eclipse 10th Anniversary Show @Areena

Julkaistu 26.11.2016

Reilut kymmenen vuotta sitten julkaisimme yhden merkittävimmistä Amorphis levytyksistämme; Eclipsen. Albumi, joka aloitti uuden Amorphis –aikakauden on jättänyt jälkensä meihin kaikkiin. Tomi Joutsenen ensimmäinen levy ja jonka kappaleet kestävät aikaa erityisen hyvin. Meillä oli uusi lahjakas keulahahmo ja Tomin energia todella motivoi meitä kaikkia. Pitkästä aikaa oli taas hauskaa ja inspiroivaa kirjoittaa ja treenata uutta musiikkia. Mielestäni Eclipselle tallentui pitkälti ne elementit joista Amorphis tunnetaan nykypäivänä ja oiva pohja seuraajilleen Silent Waters ja Skyforger.

Travis Smithin kansitaide Eclipsellä on upeaa ja sopii täydellisesti musiikkiin ja lyriikoihin. ”Eclipse sun” on edelleen kulmakiviä Amorphiksen visuaalisessa kirjossa.

On tullut aika juhlistaa tätä albumia ystäviemme ja faniemme kanssa. Soitamme Eclipsen kokonaisuudessaan ja lienee tarpeetonta korostaa että nämä keikat tulevat olemaan hyvinkin erityisiä. Lisäämme settiin biisejä niin Silent Watersilta kuin Skyforgeriltakin.

Nähdään keikoilla ja poimikaa lippunne hyvissä ajoin kun niitä vielä saa.

Esa Holopainen – Amorphis

Liput:
ennakko, alkaen 27,50€
ovelta 30,00€
ostamaan-button

Aikataulu:
20:00 ovet
21:00 showtime


Facebook