Mokoma 8.5.2010

Julkaistu 8.5.2010

Lipput maksavat ennakkoon 17 € ja ovelta 20 €
Lippuja myyvät: Tiketti, Lippupalvelu ja
Levykauppa Äx.
Ikäraja on K-18
Ovet avataan klo 21.00

Suomenkielisen metallimusiikin suursuosikki Mokoma konsertoi jälleen Club Teatrian hornankattilassa lauantaina 8.5.2010. Club Teatrian
5-vuotissyntymäpäivätapahtuman jälkeisen päivän meininkien lämmittelyn
hoitavat Oulun seudulta kotoisin olevat Murena ja Viisikko.

Suomenkielisen thrashmetallin lippulaivan Mokoman suuri kansansuosio alkoi vuonna 2003 julkaistun Kurimus-albumin myötä, jolloin kaikkien korviin kantautui hittiralli Takatalvi. Tätä seurasivat vahvat albumit Tämän
maailman ruhtinaan hovi (2004) ja kultalevyrajan ylittänyt Kuoleman
Laulukunnaat (2006). Yhtyeen rujoon suomi-thrashiin sekoittuu nykyään myös modernin metallin kiemuroita, herkkyyttä ja synkempiä sielunmaisemia.

Mokoman raskasta musiikillista kokonaisuutta sävyttää luonnollisesti
laulaja Marko Annalan persoonallisen tuhti ja myös tunteikas tulkinta.
Mokoman kuudes albumi Luihin ja ytimiin ilmestyi marraskuussa 2007 ja se kohosi odotetusti ensimmäisellä myyntiviikollaan Suomen virallisen listan kärkeen. Mokoma tunnetaan parhaiten vahvana live-esiintyjänä, joten näiden herrojen keikka ei jätä ketään kylmäksi. Yhtyeen seitsemäs albumi Sydänjuuret ilmestyi maaliskuussa ja se nousi odotetusti Suomen virallisen listan ykköspaikalle.

Modernia suomenkielistä metallia soittavaa Murenaa on avoimesti verrattu
muun muassa amerikkalaiseen System of a Downiin sekä kotimaiseen
Stam1naan. Vaihtoehtoisia ja progressiivisia elementtejä modernin
thrashmetallin sävyisessä musiikissaan viljelevä nelikko esiintyi viimeksi
Club Teatrialla vuonna 2008 juuri Stam1nan lämmittelijänä. Yhtye on
julkaissut urallaan kaksi studioalbumia, jotka ovat nimiltään Metonin
jakso (2007) ja Katoamispiste (2009).

Hienoiseen kulttisuosioon noussut oululainen Viisikko käynnistää illan
varmasti mielenkiintoisissa tunnelmissa psykedeelisen sludgensa voimalla.


Facebook