Rites of North perjantaina 8.4.2016 (Hevimesta)

Julkaistu 8.4.2016

Illan soittoajat:

21:30 ovet auki
22:15 From the Void
23:15 Perdition Winds
00:15 Sacrificium Carmen

Perjantaina 8.4.2016 pimeys laskeutuu Hevimestan ylle. ”Rites of North”
black metal -tapahtumaa marssittaa Hevimestan lauteille kolme epäpyhien
voimien nimeen vannovaa yhtyettä. Sacrificium Carmen, Perdition Winds ja
From the Void tuovat jokainen oman tuulahduksensa siitä, mitä suomalaiselle
black metal scenelle kuuluu tänä päivänä.

Sacrificium Carmen on vuonna 2009 Tampereella perustettu yhtye. Vuonna
2015 julkaistu debyyttialbumi ”Ikuisen Tulen Kammiossa” on herättänyt
huomiota alan piireissä. Nyt onkin oiva tilaisuus tulla katsastamaan
bändin ensiesiintyminen Oulussa ja todeta itse, mistä tässä kaikessa on kysymys.

Perdition Winds suorittaa niinikään ensiensiintymisensä Oulussa. Vuonna
2010 Helsingissä perustettu yhtye on ulostanut ”Aura of Suffering”
debyyttinsä pimeyden syövereistä vuonna 2014. Bändin laulaja J.E toimi
aikaisemmin Sacrilegious Impalementin keulilla ja muu jäsenistö koostuu
Lie In Ruinsin ja Neutron Hammerin riveistä.

From The Void on Rovaniemellä 2009 perustettu Black/Dark Metal yhtye,
jonka epäpyhä messuaminen toi ensimmäisen Jalometalli-bändikilpailun
voiton myötä esiintymisen Jalometallissa vuonna 2012. Nykyisin Oulussa
vaikuttavan yhtyeen esikois-EP julkaistaan kuluvan vuoden aikana.

Liput konserttiin myy Ticketmaster Finland (ent. Lippupalvelu). Ovet
avautuvat klo 21:30.

Lippuhinnat:

Ennako alkaen 7€
Ovelta 10€

ostamaan-button


Facebook