The 69 Eyes ja Reflexion 2.4.2010

Julkaistu 2.4.2010

Liput  maksavat ennakkoon 16 €  ja ovelta 20 €
Lippuja myyvät Tiketti, Lippupalvelu ja 
Levykauppa Äx.
Ovet avataan klo 21.00
Reflexion klo 22.00
The 69 Eyes klo 23.30

Ikäraja on K-18.

Tummanpuhuvan glam rockin kotimainen suosikki The 69 Eyes keikkailee Oulussa Club Teatrialla perjantaina 2.4.2010. Parhaillaan pitkällä Euroopan kiertueella matkaava bändi aloittaa kotimaan rundinsa maaliskuun lopulla. Club Teatrian keikalla The 69 Eyesiä lämmittelee oululainen Reflexion.

Helsinkiläinen The 69 Eyes nousi suurempaan maineeseen 2000-luvun alussa, jolloin se julkaisi suositut ja jopa platinamyyntiin kohonneet albumit Blessed Be ja Paris Kills. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Gothic Girl, The Chair, Brandon Lee, Dance D’Amour, Betty Blue sekä Lost Boys. Bändin omaleimaisimpia piirteitä ovat mustanpuhuvat vampyyriteemat, tarttuvat kertosäkeet sekä laulajansa Jyrki69:n erittäin matalalta kumpuava lauluääni. Bändin tuorein ja järjestyksessään jo yhdeksäs studioalbumi Back In Blood ilmestyi elokuussa 2009. Edellisen kerran The 69 Eyes esiintyi Oulussa vuonna 2007.

The 69 Eyesiä lämmittelee takuuvarma paikallinen vahvistus Reflexion. Melodista rockia soittava yhtye on julkaissut urallaan kaksi studioalbumia, joista viimeisin, Dead to the Past, Blind for Tomorrow, ilmestyi vuonna 2008. Yhtyeen kolmas albumi Edge on määrä julkaista helmikuun puolivälissä.

www.69eyes.com
www.reflexionmusic.com 


Facebook