fbpx

Club Teatria Oulu - Kiitos että -hyväntekeväisyyskonsertti: James Blunt

05.06.2021

KIITOS ETTÄ -HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI SIIRTYY VUODELLA!

Koronaviruksen takia siirretyn KIITOS ETTÄ -hyväntekeväisyyskonsertin uusi päivämäärä on lauantai 5.6.2021. Pääesiintyjänä toimii edelleen yli 23 miljoonaa albumia myynyt brittitähti James Blunt. Konsertin lämppäreinä esiintyvät oululaiset yhtyeet Juliet Jänes ja Mustana.

Muun muassa You’re Beautiful -hitistään tunnettu brittitähti James Blunt julkaisi viime syksynä uuden Once Upon A Mind -nimisen albumin, jonka siivittämänä julkistettiin mittava Euroopan-kiertue. Koronaviruksen takia lähes koko kiertue jouduttiin siirtämään vuodelle 2021, myös keikka KIITOS ETTÄ -hyväntekeväisyyskonsertissa Oulussa.

KIITOS ETTÄ -konsertin lipunmyynti jatkuu normaalisti Lippupisteen ja Ticketmasterin myyntipisteissä ja verkkosivuilla. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle konserttipäivälle. Lipun voi tarvittaessa myös palauttaa ostopaikkaan.

Konsertti-iltaa edeltää hauska koko perheen tapahtuma, jossa esiintyvät muun muassa taikuri Simo Aalto, vatsastapuhuja Sari Aalto, Liikkuva Laulureppu ja Soiva Siili. Lisäksi Club Teatrian piha-alueella on erilaisia toimintapisteitä. Perhetapahtuma järjestetään lauantaina 5.6.2021 klo 10.00–15.00.

Päivätapahtuman liput myydään ovelta. Hinta 10 € / aikuinen, 5 € / lapsi. Myynnissä on myös perhelippu hintaan 25,00 € (2 aikuista + lapset).

Hyväntekeväisyyskonsertin idea on lähtöisin oululaisen Jalasvaaran perheen halusta tehdä jotain hyvää heidän Alvari-poikansa OYS:n lasten teho-osastolta 64, sekä lasten veri- ja syöpäosastolta 51 saamansa avun ja tuen vastineeksi ja kiitokseksi. Sekä perhetapahtuman että hyväntekeväisyyskonsertin tuotto jaetaankin kyseisten osastojen kesken.

 

Kiitos että -hyväntekeväisyystapahtuma Club Teatrialla Oulussa lauantaina 6.6.2020. Esiintymässä muun muassa You’re Beautiful -hitistään tunnettu brittitähti James Blunt. James Bluntia lämppäävät Mustana ja Juliet Jänes.
Hyväntekeväisyyskonsertin idea on lähtöisin oululaisen Jalasvaaran perheen halusta tehdä jotain hyvää heidän Alvari-poikansa Oys:n lasten teho-osastolta 64, sekä lasten veri- ja syöpäosastolta 51 saamansa avun ja tuen vastineeksi ja kiitokseksi.

Liput ennakkoon alk. 59 € (sis. palvelumaksun),

Ennen illan konserttia Teatrialla järjestetään koko perheen tapahtuma lauantaina 6.6. klo 11-15.
Tapahtumassa esiintyvät muun muassa Simo Aalto / Jokeri Pokeri Box, Vatsastapuhuja Sari Aalto, Liikkuva Laulureppu ja Soiva Siili. Lisäksi Teatrian piha-alueella on erilaisia toimintapisteitä.

Perhetapahtuman liput myydään vain ovelta tapahtumapäivänä.
Aikuiset 10,00 euroa
Lapset (alle 12 vuotta) 5,00 euroa
Perhelippu (2 aikuista, 4 lasta) 25,00 euroa.

Sekä perhetapahtuman että konsertin tuotot jaetaan OYS:in lasten teho-osaston 64 ja lasten veri- ja syöpätautien osaston 51 kesken.

Lippuinfo

K-18

Ennakkoliput
Alk. 59 €

Osta ennakkolippu

Liput ovelta

Aikataulu

Ovet auki klo 18:00
Ticketmaster