fbpx

Club Teatria Oulu - Radio Pookin 30-vuotissynttärit

12.10.2019

Raahelainen paikallisradio Radio Pooki aloitti lähetyksensä 6.10.1989 taajuudella 94.8 MHz. Aloituksesta tulee lokakuussa kuluneeksi 30 vuotta. Tätä juhlistetaan tapahtumin koko vuoden ajan ympäri kuuluvuusalueen ja huipentuen lokakuussa Ouluun Club Teatrialle.

Raahessa lokakuussa 1989 aloittanut Pooki on kertonut alueensa asioista jo pian 30 vuotta. Perusajatus on järkähtämättömästi sama kuin taipaleen alussa. Kanava on sloganinsa mukaisesti aito paikallinen. Tarkalleen pyöreitä kanava täyttää lokakuussa, mutta koko vuosi 2019 menee juhlien merkeissä – kuuntelijoiden parissa. Radio Pooki juhlii 30-vuotissynttäreitään lauantaina 12. lokakuuta Oulussa Club Teatrialla. Esiintymässä nähdään Leif Lindeman, Juhamatti, Heidi Pakarinen ja Jarkko Honkanen.

Lipunmyynti käynnistyy torstaina 14.2. Ticketmasterin myyntipisteissä. Liput maksavat 10 euroa ja sisältävät eteispalvelumaksun sekä käsittelykulut. Ennakkolipun ostaneille on varattu kiintiö erikoishinnoiteltuja hotellimajoituksia Lapland Hotelsista Oulusta. Mainitse koodi ”ALLPOOKI” tilausta tehdessäsi joko nettisivuilla, spostilla oulu@laplandhotels.com tai pirauttamalla numeroon 08 8811 110 ja saat majoitukset sopimushintaan. Toimi nopeasti!

Lippuinfo

K-18

Ennakkoliput
Alk. 10,00 €

Osta ennakkolippu

Liput ovelta

Aikataulu

Ovet auki klo 18:00
Ticketmaster