fbpx

Club Teatria Oulu - The Dire Straits Experience

05.10.2019

Dire Straits -yhtyeen jäsenten huippukokoonpano Ouluun lokakuussa

Dire Straits -yhtyeen entisten jäsenten huippukokoonpano saapuu konsertoimaan Club Teatrialle lauantaina 5.10. Maassamme jo aiemmin loppuunmyydyille katsomoille esiintynyt The Dire Straits Experience tarjoilee yleisölle nimensä mukaisesti huikean Dire Straits -kokemuksen. Yhtye soittaa juuri ne tärkeät kappaleet, jotka yleisö toivoo kuulevansa.

Dire Straits oli yksi oman aikansa menestyneimpiä rockyhtyeitä. Yhtye jätti jälkeensä valtavan määrän hittejä, joista on sittemmin tullut kanonisoituja rockklassikoita. Soolouralle siirtynyt keulahahamo Mark Knopfler esittää vanhaa materiaaliaan vain valikoidusti.
Brittiläinen The Dire Straits Experience on puolestaan vuonna 2011 alkunsa saanut tribuuttibändi, joka nimensä mukaisesti pyrkii tarjoamaan yleisölle Dire Straits -kokemuksen. Bändin riveissä soittaa joukko rutinoituneita keikkajyriä, kokoonpanoa johtaa Dire Straitsissa musisoinut saksofonisti Chris White ja laulusolistina toimii kitaristi Terence Reis. Tribuuttiyhtyeen muut muusikot ovat tuttuja muun muassa Eric Claptonin, Paul McCartneyn ja Elton Johnin taustayhtyeistä.

  – Lavalle meneminen oli aluksi vaikeaa, sillä arvelin, että kukaan ei pysty astumaan Mark Knopflerin suuriin saappaisiin, kertoo Chris White. – Olin kuitenkin väärässä, sillä Terence Reis on varmasti ainoa ihminen maailmassa, joka soittaa ja laulaa kuin Knopfler säilyttäen kuitenkin samalla oman itsenäisen tyylinsä. Siksi konserttimme ovat niin huikeita kokemuksia yleisölle, White jatkaa.
Ympäri maailmaa kiertävällä The Dire Straits Experiencella on selvästi merkitystä yleisölle. Yhtye on vieraillut Suomessa useana vuonna peräkkäin, mutta vasta nyt kiertue ulottuu ensimmäistä kertaa Ouluun. Syy suosioon on selvä: yhtye soittaa juuri ne kappaleet, joita yleisö toivoo kuulevansa. Keikan settilista on kuin kokoelmalevyn takakannesta, Sultans of Swing, Brothers in Arms ja Money for Nothing kuullaan illan aikana takuuvarmasti.

Dire Straits Experience konsertoi Oulun Club Teatrialla lauantaina 5.10.2019, liput tulevat myyntiin torstaina 14.2. klo 09:00. Liput konserttiin myy Ticketmaster, ennakkolipun hinta on 59,90€ ja ovelta 70,00€.

Totuttuun tapaan myös Teatrian VIP on avoinna. VIP-lippu maksaa alkaen 99,90€. VIP-lippu sisältää oman sisäänkäynnin, ilmaisen eteispalvelun, sekä omat VIP-tilat, joissa oma VIP-ravintola ja WC-tilat. VIP-asiakkaana voit myös ostaa itsellesi pöydän koko illan ajaksi. Pöydät myydään ainoastaan Club Teatrian Yritysmyynnin kautta numerosta 050-4723985.

Lippuinfo:
ennakko alk. 59,90€
ovilippu 70,00€
VIP-lippu: 99,90€

Lippuinfo

K-18

Ennakkoliput
Alk. 59,90 €

Osta ennakkolippu

Aikataulu

Ovet auki klo 19:00
Ticketmaster